Tapahtumat

Veneilytoimittajat vieraana Tutkimusalus Arandalla 1.2.2024

Kotisatamaansa kiinnittynyt Tutkimusalus Aranda ja Suomen ympäristökeskuksen Pekka Kotilainen ottivat Veneilytoimittajat vastaan aurinkoisena helmikuun ensimmäisenä päivänä. Vastikään mereltä palannut alus kaipaa huoltoa ja sen käytävillä kävikin melkoinen kuhina.

Jäävahvistettu nykyaikainen alus soveltuu ympärivuotiseen monitieteelliseen toimintaan. Edellisellä reissulla jäävahvistusta päästiin testaamaan kunnolla ja aluksen kapteeni oli tyytyväinen toimintatehoon. Parhaimmillaan sen kyydissä matkustaa noin 25 tutkijaa ja 12 miehistön jäsentä. Aluksen toimintaa hallinnoin Suomen ympäristökeskus.

Veneilytoimittajat kiittää hienosta vierailusta!

Lisätietoja:

Tutkimusalus Aranda

Veneilytoimittajat Rannikkoprikaatin vieraana Upinniemessä 2.8.2023

Sateinen päivä ei tunnelmaa lannistanut, kun Veneilytoimittajien ryhmä kokoontui Upinniemen tukikohdan portilla 2.8.2023. Ehkä ilmassa oli pientä jännitystäkin, joku oli palvellut paikassa 60-luvulla, joten muistoja riitti kerrattavaksi.

Uusitussa Sotilaskodissa pääsimme kuulemaan Rannikkoprikaatin komentajan, kommodori Marko Laaksosen yleiskatsauksen mm. Itämeren strategisesta merkityksestä, Nato -asioista ja kiinteästä rannikkopuolustuksesta. Kävimme keskustelua yleisölle avautuneista linnakesaarista ja huviveneilijöiden vaikutuksesta Puolustusvoimien toimintaan ampuma-alueilla.

Kommodorin jälkeen puheenvuoron otti Kuljetuskomppanian päällikkö, kapteeniluutnantti Taavi Kuronen. Kuronen kertoi varusmiesten roolista kuljetuskomppaniassa veneenkuljettajina ja moottoriveneenkuljettajina. Paikat ovat haluttuja ja päästäkseen kuljetusjoukkueeseen pitää myös peruskoulutuskaudella kerätä pisteitä juoksemalla kovaa ja ampumalla tarkasti. Veneenkuljettajan kirjalla on iso merkitys myös siviilissä, sillä koulutus vastaa Traficomin kuljettajan-pätevyyskirjaa.

Erittäin maistuvan ja monipuolisen Leijona-cateringin valmistaman lounaan jälkeen pääsimme näkemään kuljetuskomppanian työkaluja omassa ympäristössään. Lyhyt silmäys satamaan kertoi kuljetuskomppanian kaluston olevan monipuolinen ja palvelee liikkumista matalissa saaristovesissä. Alikersantit Niskanen ja Rintamäki palvelevat veneenkuljettajina täyden vuoden ja ovat puheissaan tyytyväisiä valintaansa. Veneenkuljettajan koulutus on molemmille myös siviilielämää ajatellen iso mahdollisuus, eikä sopimussotilaan uramahdollisuutta ole unohdettu.

Komppanian uusi ylpeys on tuore hankinta huoltovene Utö. Kewatecin valmistama 19,2 metriä pitkä alus on varustettu isohkolla kantokyvyllä (15000 Kg) ja nopeuttakin löytyy 25 solmun edestä. Pääsimme kokemaan käytännössä, miten ketterästi alus liikkuu saarten väleissä, eikä juuri välitä aalloista avoimellakaan merellä. Osaavissa käsissä Utö -luokan alus on todella monipuolinen työalus.

Veneilytoimittajat Ry kiittää Rannikkoprikaatia hienosta vierailusta!

Lisätietoja:

Rannikkoprikaati

Utö-luokan alus

Veneilytoimittajat Barösundissa ja The Barö Hotelissa 29.5.2023

Veneilytoimittajajien toukokuun uutismatka suuntautui Barösundin alati uusiutuvaan vierasvenesatamaan ja The Barö Hoteliin lossin toisella puolella. Vierasvenesataman yrittäjä Petteri Pasanen kertoi sataman toiminnasta ja mm. uudesta kalansavustamosta, joka palvelee jatkossa veneilijöitä.

Lossin toisella puolella metsän siimeksessä sijaitseva The Barö Hotel on yhtä lailla veneilijöiden käytössä, mutta se on saavuttanut suosiota uniikkina matkakohteena saaristossa. Hotellinjohtaja Jussi Paavoseppä kertoi hotellin toiminnasta ja pääsimme kuulemaan myös Paavosepän syyskuussa alkavasta maailmanympäripurjehduksesta OGR23 -kilpailussa. Paavoseppä miehistöineen osallistuu kilpailuun Spirit of Helsinki veneellään, joka on entinen Fazer Finland (Swan 651)

Kiitos hienosta päivästä!

Lisätietoja:

Ravintola Scola

The Barö Hotel

Spirit of Helsinki

Veneilytoimittajat Vääksyssä 2.6.2022

Veneilytoimittajien Päijät-Hämeen ekskursio suuntautui Vääksyyn 2.6.2022. Ensimmäisenä pääsimme tutustumaan legendaarisen Rapalan tehtaaseen ja alan tuoreimpiin lukuihin. Tehtaanjohtaja Juha Siltala ja tuotekehityspäällikkö Mikko Rautiainen johdattivat meidät terävien koukkujen maailmaan.

Lounaan pääsimme nauttimaan mainioissa puitteissa Majakkapaviljongissa kanavan varrella. Yrittäjäpariskunta Virpi ja Timo Vavuli yhdessä Asikkalan kunnan satama-asioista vastaavan Jukka Hjelmin kanssa kertoivat sataman uudistuksista ja odotuksista kaudelle 2022.

Vääksyn konepisteellä yrittäjä Jouni Korhonen kertoi yrityksen tilastoja venemyynnistä ja siitä, miten menneet koronavuodet ovat muuttaneet venemarkkinaa heidän osaltaan.

Päivä päättyi maistuvissa tunnelmissa Kanavan Panimolla, jossa yrittäjäveljekset Jan ja Jukka Karlsted johdattivat seurueen käsityöläisoluiden maailmaan ja valmistusprosessin saloihin.

Kiitos hienosta päivästä!

Lue lisää:

Rapala

Majakkapaviljonki

Vääksyn konepiste

Kanavan Panimo

Veneilytoimittajat Kemiönsaarella 12.5-13.5.2022

Veneilytoimittajien kevätretki suuntautui Kemiönsaarelle ja pääsimme tutustumaan hienoihin kohteisiin. Kasnäs kehittyy kovaa vauhtia, Farmor’s Cafe on yhtä valloittava kuin aina, Cafe Bryggan uusittu satama toimii hienosti ja Taalintehtaalla olosuhteet paranevat uuden Marina Bistron myötä.

Lue lisää:

Cafe Bryggan

Kasnäs Marina

Farmor’s Cafe

Marina Bistro


Seminaariristeily Tukholmaan 17.3-19.3.2022

Veneilytoimittajien perinteinen Tukholman Venemessuille suuntautuva seminaariristeily sai uuden suunnan koronatilanteesta johtuneesta messujen peruuntumisesta. Seminaariohjelmasta laivalla vastasivat Vuoden Veneilyteko-palkinnon 2021 saanut Aalloille Finlandin Lissu Suursalmi ja Puuveneveistäjät ry:n Esko Matsson. Tukholmassa pääsimme tutustumaan upeaan Nya Djurgårdsvarvetiin.

Lue lisää:

Nya Djurgårdsvarvet

Aalloille Finland

Puuveneveistäjät ry


Veneilytoimittajat Ry Suomen Meripelastusseuran vieraana 24.11.2021

Veneilytoimittajat Ry:n jäsenet pääsivät tutustumaan Meripelastusseuran toimintaan keskiviikkona 24.11.2021. Aurinko paistoi marraskuiselta taivaalta, kun pelastusalus Jenny Wihurin päällikkönä toimiva Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström toivotti meidät tervetulleiksi alukselle.

Pääsimme päivän aikana nauttimaan merimatkasta Kauppatorilta Helsingin Meripelastusyhdistyksen tukikohtaan Matosaareen, Meripelastusseuran toiminnan laajasta esittelystä ja myös kipakoista löylyistä rantasaunalla.

Toimitusjohtajan suorittama toiminnanesittely sai aikaan vilkasta keskustelua yleisössä veneilyturvallisuudesta, Meripelastusseuran roolista siinä ja Trossi – palvelusta. Meripelastusseura on pitkän historiansa aikana integroitunut vahvasti osaksi pelastustoimintaa vesillä, ja yhteistyö eri viranomaisten kanssa on säännöllistä ja tarkasti koordinoitua. Laadukkaan koulutustoiminnan, motivoituneiden vapaaehtoisten ja ensiluokkaisen kaluston ansiosta Meripelastusseura on kiinteä osa pelastustoimintaa Suomen vesillä. Silti on aina muistettava, että Meripelastusseura ja sen paikallisyhdistykset toimivat avustusten, tukien ja lahjoitusten varassa. Ilman niitä toiminta näivettyy nopeasti.

Vesiliikenteessä tapahtuvat vaaratilanteet ja niiden myötä pelastustehtävät ovat lähes tuplaantuneet Suomen Meripelastusseuralla kymmenessä vuodessa. Vuosi 2020 oli ensimmäinen vuosi koskaan, kun tehtävämäärä yli 2000 rajan. Veneilyharrastuksen suosio tuskin tulee kääntämään kehityssuuntaa, koulutustoiminnasta huolimatta.

Paikallisyhdistyksistä koostuvan Suomen Meripelastusseuran miehistöt toimivat tehtävissä puhtaasti vapaaehtoisperiaatteella. Monilla motivaationa on vilpitön halu tehdä veneilystä turvallisempaa kaikille. Vapaaehtoistoiminnan merkitys on korvaamaton. Pelkästään vuonna 2020 vapaaehtoismiehistöt lähtivät kiireellisiin pelastustehtäviin 675 kertaa. Todennäköiseltä menehtymiseltä pelastettiin 41 ihmistä.

Veneilytoimittajat Ry kiittää Suomen Meripelastusseuraa hienosta päivästä!

Lue lisää:

Meripelastusseura


Veneilytoimittajat dronekurssilla 23.10.2021

Veneilytoimittajat kokoontuivat kylmänä ja kosteana lauantaina Luontokeskus Haltiaan ilmakuvauksen ammattilaisen Antti Mannermaan johdolla dronekurssille. Päivä alkoi teoriaosuudella ja sitä riitti. Kuvitelma siitä, että kopterin voi hakea kaupasta ja lähteä lentämään, ei ole enää tätä päivää. Ilmasta otetut kuvat ja videot ovat parhaimmillaan näyttäviä, mutta ennen kopterin irtoamista maasta pitää tietää yhtä ja toista.

Kurssilaisten kynät sauhusivat, kun Mannermaa kävi läpi säädöksiä. Geo-häkki siellä, aita tuolla ja ihmisiä täällä. Ei ole ihan yksinkertaista, mistä kopterinsa ilmaan nostaa. Veneilytoimittajan työssä onneksi usein ollaan alueilla, missä on lääniä liikkua ja lentää. Veneiden ja veneestä kuvaamiseen liittyy muita ominaispiirteitä, mitkä pitää ottaa huomioon.  Vilkas aivoriihi saikin jo aikaan vesitiiviin, kelluvan ponttonin sisällä olevan dronen. Aika näyttää, näkeekö markkinat tämän joskus.

Teoriaosuuden ja lounaan jälkeen oli aika siirtyä tarkoitukseen varatulle urheilukentälle käytännön harjoitusten pariin. Hetkessä neljä kopteria lensi pitkin kenttää omilla kaistoillaan ja välillä kaverinkin puolella. Alkukankeuden jälkeen tekeminen alkoi näyttämään jo hallitulta ja ensimmäiset kuvat tallentuivat muistikortille.

Kurssi päättyi, kun akut loppuivat ja sormet jäätyivät. Päivän mittainen sessio sytytti kipinän monessa ja seuraavalla veneilykaudella nähdäänkin ehkä uusia koptereita ilmassa.

Kiitos kouluttaja Antti Mannermaalle hienosta päivästä!

Lue lisää dronen lennättämisestä:

Droneinfo